Virastotalo 8.9.-18.10.2015
Juhani Tuomi
Tampereella asuva ja työskentelevä taidemaalari Juhani Tuomi osallistuu Pirkanmaan 6. Triennaaliin kolmella maalauksella, joissa toistuvat kodittomuuden ja turvattomuuden kuva-aiheet. Tuomelle maalauksissa ensisijaista on kuitenkin maalauksen traditiot, materiaalisuus, välineen hallinta ja estetiikka:
Sisällöt ja aiheet syntyvät osana maalausprosessia. Ensimmäisen kerjäläismaalauksen aiheen syntyminen oli täysin satunnaista, se aihe oli jälkituote maalaussessiosta, jonka aikana leikittelin perspektiivillä ja kaksiulotteisuudella sekä maalin valuttamisen mahdollisuuksilla neliön muotoisilla maalauspohjilla. Esityspaikka ja kuva-aiheet kerjäläisistä antaa teoksiin kieltämättä yhteiskunnallisen tason.
Juhani Tuomi valmistui Tampereen ammattikorkeakoulun Kuvataiteen koulutusohjelmasta kuvataiteilijaksi (amk) vuonna 2007, ja Kuvataiteen maisteriksi Kuvateideakatemian maalauksen osastolta vuonna 2010.
Näet kuvat suurempina niitä klikkaamalla.
Kerjäläismaalaus, 2012, öljyväri kankaalle
|
Istuja, 2015, öljyväri kankaalle
|
Istuja, 2015, öljyväri kankaalle
|