Taidekeskus Mältinranta 12.9.-29.9.
sanni seppä
Rakastan ammattiani, koska se on pelastanut minut. Pelastanut minut vihasta ja surusta. Ja huomenna se tekee sen uudelleen.
Kuvataiteilija Sanni Seppä on valmistunut Tampereen ammattikorkeakoulun kuvataiteen ohjelmasta vuonna 2009. Seppä on osallistunut useisiin yhteis- ja ryhmänäyttelyihin 2000-luvun alkupuolelta lähtien, minkä lisäksi hän on pitänyt yksityisnäyttelyitä Tampereella ja muualla Suomessa. Tällä hetkellä taiteilija työstää installaatiota Olipa kerran... Vuoreksen kaupunginosaan. Pirkanmaan 6. Triennaalissa esille tulee Sepän kaksi suurehkoa teosta Ikkuna Pohjoiseen I ja II, jotka ovat valmistuneet vuosina 2012 ja 2013.
Näet kuvat suurempina klikkaamalla niitä.
Ikkuna Pohjoiseen I, 2013, puuväri paperille
|
Ikkuna Pohjoiseen II, 2014, puuväri ja lyijykynäpaperille
|