liisa hietanen
Hämeenkyrö, s. 1981
http://liisahietanen.com/
http://liisahietanen.com/
Liisa Hietanen on valmistunut kuvataiteilijaksi Tampereen ammattikorkeakoulusta vuonna 2012. Hän on osallistunut näyttelyihin virkatuilla ja neulotuilla teoksillaan vuodesta 2009, jolloin hänen ensimmäinen virkattu veistoksensa oli esillä Nuoret 2009 -näyttelyssä Helsingin Taidehallissa.
Toteutan veistoksia virkaten ja neuloen. Tekniikastani on muodostunut osa ajatteluani. Se on jatkuvaa ja läsnä olevaa antaen muotokuvalle aikaa saada luonteensa. Työstän tällä hetkellä Kyläläiset-teossarjaa, joka käsittää oman kotikyläni asukkaiden muotokuvia. Pohdin sarjassa tuttuuden ja jaettujen kokemusten olemusta. Samat tutut tuntemattomat tulevat päivittäin vastaan kylän raitilla ja yhteinen maailmamme on pienen kylän kokoinen. Teen nykyhetken kuvausta, joka taltioi omaa kokemuspiiriäni, mutta samalla jotakin kaikille yhteistä.
Teokseni Veli on minulle läheinen ja poikkeaa muusta sarjasta siten, että mallina on ollut oma veljeni. Oli kiinnostavaa ja täysin erilaista tehdä teos itselle läheisestä henkilöstä. Teoksessa käsittelen sekä kotikylää että omaa lapsuuden perhettä.
Näe kuvat suurempina klikkaamalla niitä!
Veli, 2014. Virkkaus, neulonta ja kirjonta.