Taidekeskus Mältinranta 12.9.-29.9.
johanna lonka
Tampere, s. 1975
www.johannalonka.com
www.johannalonka.com
Tampereella asuva ja työskentelevä kuvataiteilija Johanna Lonka hyödyntää taiteessaan eri tekniikoita. Viime vuosina työskentely on keskittynyt pääasiassa veistosinstallaatioiden ja piirtämisen pariin. Pirkanmaan Triennaaliin Lonka osallistuu teoksella Loukuttomat:
Suomessa on tunnistettu 157 haitallista Suomessa esiintyvää vieraslajia.
Lisäksi on tunnistettu 123 tarkkailtavaa tai paikallisesti haitallista vieraslajia, jotka voivat aiheuttaa välitöntä tai välillistä haittaa.
Lähde: www.vieraslajit.fi
Triennaaliin tuleva teos sai alkunsa kirjoituksista jotka käsittelivät villiytyneiden kauluskaijojen parvia Euroopan kaupunkipuistoissa. Vapautetuista lemmikeistä alkunsa saaneet populaatiot, eli City parrots-ilmiö, on osaltaan aikaansaanut myös keskustelun toiseudesta ja lajien oikeuksista. Antroposentrisestä vinkkelistä katsoen, linnut voivat olla levitessään potentiaalisia viljelytuholaisia ja kaupunkiolosuhteissa mielipiteet jakautuvat liittyen lähinnä niiden eksoottiseen ulkonäköön ja äänimaisemaan.
Dyykattujen sulkien ohella, työhuoneelleni päätyi myös säkillinen kuorimateriaalia. Jo keskiajan luostaripuutarhoissa kasvatettiin viinimäkikotiloa ja tästä munkkien proteiinipommista todennäköisesti polveutuu myös maassamme paikallisesti tavattavat nykypopulaatiot.
Tänään nilviäismaailman kauhu, espanjansiruetana, leviää laajalti maasta toiseen, tehden mittavaa tuhoa viljelyksillä ja kotipuutarhoissa. Etanan nopeus saa käsitteenä aivan uuden mittasuhteen, koska otukselle tuntuu kelpaavan ruuaksi lähes mikä tahansa elävä tai kuollut aines ja se voi myös risteytyä paikallisten lajien kanssa. Lajia tunnistamattomien torjuntajoukkojen tielle osuessaan tosin kyytiä saavat myös harmittomat rihmastoruokailijat sekä kotoperäinen lajistomme.
Ekosysteemin kannalta tuhoisin vieraslaji lienee tuttu nisäkäs, ihminen, joka päihittää kaikki ennätykset valikoidessaan, muokatessaan ja siirtäessään muita kasvi- ja eläinkunnan lajeja, tarkoituksellisesti tai tahattomasti.
Loukuttomat, 2015, veistosinstallaatio.