Galleria Saskia 25.9.-14.10.
Tuula lehtinen
Tuula Lehtinen valmistui vuonna 1980 Suomen Taideakatemian koulusta ja on siitä lähtien ollut taiteen kentällä aktiivinen toimija ja oman alansa kehittäjä erityisesti grafiikan alueella. Hän on kuvataiteen moniosaaja, jolle arvokkaan tradition ja käsityötaidon jatkaminen ja uudistaminen on tärkeää. Hän on viehättynyt vanhoista perinteisistä tekniikoista, mutta haluaa tuoda niitä tuoreella tavalla osaksi nykypäivän ihmisten arkea.
Taiteilijalle, joka rakastaa käsin tekemistä ja koristelua, mosaiikki on osoittautunut erinomaiseksi taiteellisen ilmaisun välineeksi. Tuula Lehtinen on viime vuosina toteuttanut useita näyttäviä mosaiikkiteoksia ja taiteen tuominen osaksi arkkitehtuuria on tullut yhä tärkeämmäksi hänen työskentelyssään. Pirkanmaan 6. Triennaalissa Lehtiseltä nähdään maalauksia, joiden taustaa taiteilija avaa seuraavasti:
Taiteilijalle, joka rakastaa käsin tekemistä ja koristelua, mosaiikki on osoittautunut erinomaiseksi taiteellisen ilmaisun välineeksi. Tuula Lehtinen on viime vuosina toteuttanut useita näyttäviä mosaiikkiteoksia ja taiteen tuominen osaksi arkkitehtuuria on tullut yhä tärkeämmäksi hänen työskentelyssään. Pirkanmaan 6. Triennaalissa Lehtiseltä nähdään maalauksia, joiden taustaa taiteilija avaa seuraavasti:
Äitini albumit ovat olleet taiteen tekemiseni lähtökohta oikeastaan niin kauan kuin muistan. Kun ensimmäisiä kertoja olin mukana ryhmänäyttelyissä lukioaikana, olivat teokseni lähes aina vanhojen valokuvien pohjalta tehtyjä piirroksia. Sittemmin kuvat ovat olleet osana grafiikkaa, joskus valotettuna maalauspohjalle.
Tällä kertaa olen maalannut kuvat öljyväreillä ja painanut silkkipainolla päällimmäiseksi toisen teeman, joka myös on pitkään kuulunut kuvamaailmani vakiokalustoon; verhon.
Verho on aika vahva merkki. Se voi peittää tai paljastaa, se voi olla symboli ajalle, joka kuluu ja joka tekee vaikeaksi yksityiskohtien tarkan näkemisen vuosien päästä. Lapsena tuntui siltä että albumien ruskean musta värimaailma jollain tavalla korosti sitä että oman aikani ja albumien kuvien ajan välillä oli ollut sota. Se maailma josta kuvat kertoivat oli monella tapaa tavoittamattomissa.
Sodan jaloista lähdetään pakoon koska on pakko lähteä. Äitini perhe menetti kotinsa kolmeen kertaan, ensin Stalinin puhdistusten alkaessa Pietarin lähellä ja kahteen kertaan Viipurin menettämisen yhteydessä. Kovin paljoa ei voi omaisuutta ottaa mukaan jos kannettavana on 3 kuukauden ikäinen vauva ja kolmevuotias tyttö. Sitä verhoa, jonka takana kaikki ne muistot ovat, yritän nyt näillä keinoin vähän raottaa.
Näet kuvat suurempina klikkaamalla niitä.
Ainon Albumi I ja II, 2015. Öljy, lakka ja silkkipaino kankaalle.