Taidekeskus Mältinranta 12.9.-29.9.
jyri pitkänen
Tampere, s.1979
CV
CV
Jyri Pitkäsen (s.1979 Helsinki) teoksia on ollut esillä koti- ja ulkomailla vuodesta 2004 lähtien. Hänen työskentelynsä kattaa laajasti tunnetuimmat nykytaiteen alueet sekä yhteisölähtöiset taiteelliset hankkeet. Näkemisen, olemassaolon ja kauneuden kysymyksiä hän käsittelee usein minimalistisen toisintamisen kautta. Tampereen kaupunki myönsi Pitkäselle ammattitaiteilijan stipendin vuonna 2014. Vuonna 2015 Pitkäsen töitä on nähty mm. Mäntän Kuvataideviikoilla, galleria Ars Novassa Savonlinnassa ja Haiharan taidekeskuksessa Tampereella. Kuvataiteilijan työn ohella Jyri Pitkänen opettaa lapsille ja nuorille valokuvausta Sara Hildén-akatemiassa sekä toimii monitaideohjaajana kansalaisjärjestö Omapolku ry:ssä. Hänet tunnetaan myös solistina yhtyeestä Sunny&Cloudy. Loppusyksystä 2015 Pitkänen matkustaa työskentelemään Villa Karon residenssiin, Beniniin.
Aamuhartaudet ovat kulkeneet lapsuudenkotini arjessa niin kauan, kuin muistan. Yhteiseen aamuhetkeen kuuluvat jakeet Päivän Tunnussanasta, muutama virren säkeistö, esirukous "kaikkien meidän" puolesta sekä ruokarukous. Jos vaikuttikin lapsena usein tylsältä, tuntui silti hyvältä ajatella muita ja saattaa ystävät, naapurit ja kaukanakin asuvat sukulaiset yhdessä uuteen päivään ja pyytää heille korkeimman suojelusta.
Lapsuudessa aamuhartaudet aiheuttivat myös häpeää ja vahvaa toiseuden tunnetta. Jos koulukavereita oli yökylässä, toivoin aamuhartauden jäävän väliin. Sotien jälkeinen, vapaaksi itsensä julistanut sukupolvi oli näyttänyt lapsilleen esimerkkiä, johon Jumala ei tuntunut kuuluvan. Kiroileminen, päihteet, rock-musiikki, roskaruoka, tv-viihde ja vapaa seksi oli in. Kysyin kerran isältä, miksi me haluamme asettautua kaiken tuon ulkopuolelle ja sitoutua näkymättömään. Jos Jumala on kaikkivaltias, mihin hän muka tarvitsee säännöllisiä rukouksiamme? Vastaus jäi mieleeni: "Pidä sinä tapa, niin tapa pitää sinut".