Hanna-Riikka Heikkilä
s. 1979, Tampere
http://hanna-riikka.blogspot.fi/
http://hanna-riikka.blogspot.fi/
Ylöjärvellä syntynyt Hanna-Riikka Heikkilä on valmistunut taiteen maisteriksi Taideteollisesta korkeakoulusta vuonna 2004. Heikkilä on Taidemaalariliiton ja Tampereen taiteilijaseura ry:n jäsen. Hänen teoksiaan on muun muassa Valtion ja Helsingin taidemuseon kokoelmissa. Näyttelytoiminnan lisäksi Heikkilä on muun muassa työskennellyt opetustehtävissä, suunnitellut vaateprintin ja kuvittanut lasten kirjallisuutta. Pirkanmaan 6. Triennaalissa Heikkilän teoksia voi ihailla Tampereen rautatieaseman asemahallissa:
Teoksen nimi on LÄSNÄ. PRESENT. Se on tehty maalitusseilla rautatieaseman odotusaulan ikkunoihin. Kuvat sisältävät abstrakteja ja esittäviä elementtejä - ajatuksia odotushallin korkeassa tilassa.
Teokseni käsittelee läsnäolon, odottamisen, ohikulkemisen teemoja. Odotushalli on välitila, jossa ihmiset usein odottavat joko junan lähtöä tai junalta saapuvia matkustajia. Odotushallin tunnelma sisältää haikeutta, jännitystä, pettymystä ja helpotusta. Kiireen tuntuakin. Vaikka asemahalli onkin välitila - saapumisen ja lähtemisen paikka - ovat ihmiset siinä tilassa aika usein läsnä, eivät vain paikalla. Läsnä saapuvalle, läsnä ajan kanssa, jotta ehtii ajoissa junaan, läsnä hyvästellessään. Toisaalta konkreettinen läsnäoleminen on nykyään yhä vaikeampaa - useimmat ihmiset selasivat asemahallissa älylaitteitaan. Kenen kanssa he ovat silloin läsnä?
Olin tekemässä teosta asemahallissa kolme päivää. Näin sinä aikana paljon ihmisiä, jotka istuivat, selasivat puhelintaan, tekivät töitä. Osa selvästi odotti matkalle lähtöä, mutta osa ei odottanut mitään. He vain olivat paikoillaan. Eräskin vanhempi rouva istui penkillä samassa kohdassa, samassa asennossa melkein koko päivän ajan. Hallissa asusteli myös pulu, joka ilmeisesti pysyi hengissä kahvilan pöydiltä tippuneen ruuan avulla.
Asemahallin tunnelma oli yllättävän rauhallinen ja hiljainen. Puheensorina uppoutui kaikuun ja siellä täällä tulevat kuulutukset olivat rauhallisia. Suuri osa ihmisistä ei huomannut teoksen tekemistä. Vain kolme tuntematonta ihmistä tuli juttelemaan minulle. Olin teoksen ja ihmisten kanssa kolme päivää läsnä.
Sana läsnä on englanniksi present. Eli yhtä kuin lahja. Läsnäoleminen on lahja.
Näet kuvat isompina klikkaamalla niitä.
LÄSNÄ. PRESENT. 2015, maalitussit.